Kielikeskusten yhteisessä 2digi-hankkeessa olemme pohtineet digitaaliseen opetukseen ja oppimiseen liittyviä kysymyksiä. Hankkeen nimi ”from analogue to digital” kuvaa eräänlaista murrosvaihetta, mutta ei tarkoita sitä, että kaikki mikä voidaan digitalisoida digitalisoidaan (vaikka tätä mantraa usein toistellaankin). Käytännössä kyse on analogisen ja digitaalisen maailman rinnakkaiselosta – monet käytänteemme itse asiassa yhdistävät näitä kahta (esimerkiksi valokuvan ottaminen käsin kirjoitetuista muistiinpanoista).
Digitaalinen teknologia on tullut osaksi arkeamme lähes kaikilla elämän osa-alueilla; usein puhutaan kaikkiallistuneesta teknologiasta (ubiquitous technology). Tietokoneiden rinnalle ovat tulleet erilaiset mobiililaitteet, ja monet työhön, koulutukseen ja vapaa-aikaan liittyvät toiminnot ovat siirtyneet – joko osin tai kokonaan – verkkoon. Lähes kaikki on klikkauksen päässä.
Digitalisaatio näkyy myös koulutuksen kentällä: massiiviset avoimet verkkokurssit (MOOC) mylläävät uusiksi koulutuksen saavutettavuutta, ja oppijoita varustetaan tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Koulutuksesta käytävässä keskustelussa digitalisaatio vaikuttaa aika ajoin muodostuvan synonyymiksi koulutuksen kehittämiselle. Monet ”uudet” oppimisympäristöt ja opetusinnovaatiot tuntuvat kuitenkin olevan tiukasti kiinni ajattelutavoissa, jotka ovat peräisin teollisen yhteiskunnan ajoilta (ks. esim. Lankshear & Knobel 2011).
Digitalisaatiotavoitteiden perässä juoksemisen sijaan meidän pitäisi paljon nykyistä enemmän miettiä sitä, mitä opiskelijoidemme pitäisi valmistuttuaan osata, miten eri tavoin osaamista voidaan todentaa sekä millaiset sisällöt ja toimintatavat tukevat sellaisen osaamisen kehittämistä ja osoittamista. Digitaaliset taidot ovat varmasti tärkeitä tulevaisuudessa, mutta ensin meidän pitäisi määritellä, mitä tarkoitamme digitaalisilla taidoilla sekä pohtia sitä, miten viestinnän ja kielen käytön asiantuntijoina lähestymme niitä.
Kyse on siis opetuksen digitalisoimista paljon laajemmasta asiasta. Digitaalisen teknologian kehittyminen yhdessä muiden toimintaympäristön muutosten kanssa on jo muuttanut tapojamme viestiä, käyttää kieltä ja olla vuorovaikutuksessa. Miten tämä näkyy opetuksessamme nyt? Kuinka paljon opetamme esimerkiksi toimimista digitaalisissa tiimeissä, hajautettujen tiimien vuorovaikutuksen fasilitoimista tai monikielisten tiimien toimivien käytänteiden luomista? Ohjaammeko havainnoimaan vuorovaikutuksen ilmiöitä virtuaalisissa ympäristöissä? Miten ohjaamme opiskelijoita rakentamaan omia henkilökohtaisia oppimisympäristöjään?
Samaan aikaan on myös huolehdittava oman osaamisemme kehittämisestä. Jos esimerkiksi pidämme edellä mainitsemiani asioita tärkeinä, millaista pedagogista ja sisällöllistä osaamista tarvitsemme, jotta pystymme tukemaan opiskelijoitamme näiden valmiuksien kehittämisessä?
On tärkeää, että yhteisissä hankkeissa luomme ja jaamme ymmärrystä siitä, miten digitalisaatio vaikuttaa sekä viestinnän ja kielten opetukseen yliopistotasolla yli kieli- ja oppiainerajojen että omaan työhömme: mikä on jatkossa kielikeskusopetuksen ydinainesta? Tällaiselle keskustelulle on harvoin aikaa arjen pyörityksessä.
Juha Jalkanen JY